Vesimelonipolitiikkaa

Helsingin vaalipiirissä suurimpia puolueita ovat järjestyksessä Kokoomus ja Vihreät. Tämän voi todeta nopealla katsauksella kaupunginvaltuuston paikkajakoon. Valitettavan moni helsinkiläinen elää kuitenkin siinä harhaluulossa, että Vihreät ovat jollain tasolla markkinaliberaali puolue, joka haluaa taata taloudellisesti kannustavan yhteiskunnan valtakunnan tasolla. Tämä on väärinymmärrys, eikä edes kovin pieni sellainen.

Aika, jolloin Vihreitä ehdokkaita löytyi poliittisen nelikentän markkinaliberaalilta alueelta, on ohi. Soininvaaralaiset on jo pitkän aikaa sitten ajettu ulos. Tämän kehityksen viimeinen niitti oli Antero Vartian jättäytyminen ehdokkuudesta tämän kevään eduskuntavaaleissa. Laskujemme mukaan tänä vuonna vain yksi ehdokas Helsingin Vihreissä edustaa pragmaattista ja markkinaliberaalia talousajattelua. Yksi ehdokas ei laivan suuntaa käännä - varsinkaan aikana, jolloin puolue puheenjohtajaa myöten on talouspoliittisesti selvästi kallellaan vasemmalle.

Vuoden 2018 lopulla uutisoitiin siitä, miten ajatushautomo Liberan entinen toimitusjohtaja Heikki Pursiainen ei kelvannut Vihreiden ehdokkaaksi - herää kysymys, että markkinaliberaalien näkemyksien vuoksiko?

Eräässä vaalipaneelissa, johon osallistuin, Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar nyökytteli innoissaan, kun Vasemmistoliiton ehdokas aivan tosissaan ehdotti, että osakeyhtiöiden omistajat pitäisi valita demokraattisella prosessilla. Say what…?

Markkinaliberaalille ajattelulle on päivä päivältä vähemmän tilaa Vihreissä. joka sanoo ajavansa ensisijaisesti aggressiivista ympäristöpolitiikkaa ja heikko-osaisten aseman parantamista, mutta kuitenkin tahtoo lopettaa velaksi elämisen. Nämä ovat jaloja tavoitteita, ajatuksina ja ideoina tietysti kannatettavia. Näiden kaikkien tavoitteiden saavuttamiseksi ainoa ratkaisu on se, jota ei ääneen sanota: raskaat veronkorotukset sekä yksityishenkilöille että yrityksille.

Kun Vihreä puolue perustettiin, sille oli oikeasti tarvetta. Juuri kukaan muu ei tuolloin pitänyt esillä ympäristön asiaa eikä ehkä myöskään ymmärtänyt ympäristönäkökulman tärkeyttä politiikassa. Olemme kuitenkin kaukana noista ajoista. Nykypäivänä muut puolueet ovat ottaneet opikseen ja kaikki haluavat tehdä politiikkaa, joka pyrkii pelastamaan ympäristömme. Henkisen ympäristön muuttuessa Vihreät ovat kuihtuneet kummajaiseksi, joka ajaa samoja ympäristöasioita kuin muutkin, ratsastaa ihmeellisellä identiteettipolitiikalla ja joka ei siksi enää erotu esimerkiksi Vasemmistoliitosta muuta kuin logon puolesta.

Meidän pitää kohdata tosiasiat. Ympäristöystävällinen elämä voi olla mahdollista vain teknologian kehityksen kautta. Teknologian kehitys taas vaatii aivan välttämättä elinvoimaiset markkinat, joita ei saada aikaan verottamalla raskaammin. Lisäksi on todettava, että ei ole millään tasolla realistista yrittää parantaa kestävyysvajetta samalla lisäämällä tulonsiirtoja, ilman raskaita veronkorotuksia. Vihreiden periaateohjelma on kävelevä paradoksi. Itsensä kanssa niin ristiriitainen.

Niin, mitä yhteistä olikaan vesimelonilla ja vihreällä puolueella? Oikeasti Vihreät ovat puolueena kuin vesimeloni kuumimpaan kesäaikaan. Kauniin vihreä ulkoa, tummanpunainen sisältä. Sen vihreä kuori lupaa ympäristön pelastusta. Tätähän me kaikki tietysti haluamme. Sen piilossa oleva punainen sisus kuitenkin lupaa todellisuudessa vain entistä raskaampaa verotusta, joka tappaa toimeliaisuuden ja kurittaa sitä, joka ahkeroi.

Vihreät vesimelonit: makeaa ja ihanaa lyhyellä aikavälillä, heikkoravinteista ja tuhoisaa pitkällä.

Konkreettinen ehdotus:

• Äänestä Kokoomusta ja numeroa 215